Rakkaustarinat

Edellinen
  • Vihdoin!!!, 42 v nainen
  • Etsi miestä

Kesä 2020

Olin jo käynyt monilla deiteillä ja viestittänyt paljon..aloin olla jo epätoivoinen.mutta kun vähiten odottaa tulee mielenkiintoinen tapaus eteen.tumma,nuorempi tapaus tuli kuin kesän tuulahdus eteeni.ei tarvittu kuin 4 päivää viestittelyä, 1 tapaaminen niin siinä se oli !!!!


  • Tillthiend, 33 v nainen
  • Etsi miestä

Surkeiden sattumusten sarja.

5.5.2019 viestini lähti sokealle miehelle. Hän oli juuri saanut ilmaisen premiumin ja ajatteli vielä kerran yrittää. Minä taas ajattelin, että jos ei tässä muuta niin ainakin piristän häntä. Pian alkoi puhelut ja sanoinkin hänelle, että mies suhteessa se joka matkustaa tapaamaan. Poikkeus kuitenkin vahvisti säännön ja 1.6 matksutin häntä tapaamaan, vaikka suunnitelmiin tuli pirun monta estettä ja mutkaa.

Ujosteltiin ensitapaamisella puolin ja toisin kovastikin, mutta mies lähti matkaani "ihan vaan pariksi päiväksi". Mainittakoon että miehen historia perhetaustalla on surullinen, sillä hän oli vain vanhempiensa ja sisarustensa elättäjä. Kukaan hänen perheestään ei ole minulle kaunista sanaa sanonut vaikka itse koitin rupatella iloisesti ja vein tuliaisiakin, mutten saanut kiitosta vaan myrkyllisiä katseita.

Päätin etten miestä sinne palauta, kun hänen terveyttäänkään ei oltu huolehdittu kunnolla, siinä mä sitten vahingossa rakastuin ja sillä tiellä ollaan.

Mentiin syyskuun lopulla naimisiin ja onnellisia ollaan.
Kenenkään kanssa asiat ei oo kolahtanut niin hyvin yksyhteen. Vieläkin löytyy uusia asioita, joissa huomataan olevamme samanlaisia.

Muistellaan usein minkälainen alku meillä oli ja jaksetaan nauraa sille läpälle, kuinka mä vahingossa rakastuin häneen, niin totta kuin se onkin.

Ollaan usein puhuttu että tämmöstä rakkautta kokee vain kerran elämässään ja meillä kävi siinä uskomaton mäihä.
Arjessa on tietenkin monia haasteita, mutta me eletään päivä kerrallaan ja muistetaan joka päivä suukotella ja sanoa "rakastan sinua".

Elämäämme elävöittää koira, joka omalla elekielellään meille kertoo samat asiat joka päivä.

Tätä rakkautta emme vaihtaisi pois, mistään hinnasta. Ja olemme täysin varmoja, että tämä kestää yhtä kauan kuin elonpäiviä piisaa.

Ollaan vitsailtu myös siitä kuinka me vanhainkodin eri osastoiltakin löydetään toisemme, mikäli sinne joskus joudutaan.


  • Yönsini, 51 v nainen
  • Etsi miestä

Me

Löysimme toisemma täältä deitistä ja uhmaten sitä että kun kolahti me jatkoimme yhteydenpitoa välimatkasta huolimatta. Niin samankaltainen on hän ja niin helppoa ja tunteikasta on ollut yhdessä olomme. Tapasimme ja rakastamme.


  • PikkuVivi, 46 v nainen
  • Etsi miestä

Ensitreffit lenkkipolulla.

Profiiliani lähestyi eräs mies, joka kirjoitti hyvin ja asiallisesti. Olin jo saanut lukuisilta miehiltä erilaisia yhteydenottoja/flirttejä mutta yhtäkään heistä en livenä tavannut. Tämän miehen kanssa kirjoittelimme n. kuukauden ajan kunnes sovimme ensitreffit... lenkkipolulle! Siinä aikamme ihmeteltyämme lähdimme eri teille mutta pidimme yhteyttä edelleen puhelimitse. Uudet treffit olivat n. 3vkon kuluttua ensimmäisistä... Olemme nyt olleet yhdessä vuoden ja siitä ajasta kihloissa hieman vajaat 6kk. Olemme todenneet molemmat, että tämä oli aivan uskomaton sattuma. Olemme syvästi rakastuneita toisiimme, olen löytänyt hänestä sielun kumppanin itselleni ja olen sitä samoin hänelle. Emme kumpikaan ole kokeneet mitään tämän kaltaista aikaisemmissa suhteissa. Naimisiin mennään heti kun ajankohta on meille sopiva ja aiomme vanheta yhdessä. Kiitos deittinet!


  • Sipsu, 26 v nainen
  • Etsi miestä

Rehellisyys ja avoimuus kannattaa

Käytin deitti.netiä vuoden verran. Tein monenlaisia yleispäteviä perusilmoituksia, joilla sain paljon vastauksia ja kävin monilla treffeillä. Mutta yksikään tyyppi ei kolahtanut. Lopulta meni hermot deittailuun ja samoilta tyypeiltä tuleviin kopioituihin perusvastauksiin joissa ei viitattu ilmoitukseeni mitenkään. Tein superrealistisen syväanalyysin ilmoitukseeni siitä millainen ihminen olen. Sain ainoastaan yhden vastauksen, kilometrin mittaisen analyysin sekä ilmoituksestani että siihen vastanneesta tyypistä. Olemme olleet yhdessä jo 14 vuotta. ❤

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
  • Heavenly Devil, 30 v mies
  • Etsi naista

Romantikko jota ei osata ottaa vakavissaan.

No mun tarina vähän erilainen koska olin kouluaikana erillainen kuin muut.
En kertakaikkiaan kuulunut joukkoon ja mua jopa kiusattiin erilaisuuteni vuoksi. Olen kyltymätön romantikko mutta naiset eivät osaa ottaa mua tosissaan koska heidän ihannekumppaninsa ovat kuin toiselta planeetalta muhun verrattuna ja niin olen minäkin. Joten olen ehkä kerran tai muutan kerran elämässäni ollut rakastunut niin ku aikuisten oikeesti.
Mä oon vähän tällanen ikisinkku kun en oikein ole kelvannut kenellekkään koska olen todellakin kuin toisesta universumista mutta sydämmeni on toivoa täynnä ja ehkä jonain päivänä se oikea tulee vastaan. Ainakin mä toivon niin.


  • Hesus99, 43 v mies
  • Etsi miestä

True Love :=)

Aikamoista, nyt huomasin vasta tämän kokemuspalstan. Keväällä - 99 ehkäpä toukokuussa vastasin erääseen ilmoon.... tapasimme kesäkuussa ja jotakin napsahti kohdalleen.. ensitapaamisen jälkeen olemme olleet aina yhdessä. Lapset 4 kappaletta muistuttavat tuosta tapaamisen ainutlaatuisuudesta. "Ei pelaa joka pelkää". Rohkeutta ja rakkautta, uskoa. Kiitos deitti.net,


  • kooän, 38 v nainen
  • Etsi miestä

Match lähes 100%, 2002 cityn kautta

Löytyi match joka oli osittain jopa 100% mutta kuitenkin yli 97% aina.
Alettiin chattailla cityn chatissa sitten, tavattiin, alettiin olemaan.
Nykyään meillä on 3 suloista lasta joista vanhin on 7 vuotias. Toimimme yhdessä yrittäjinä. Meitä yhdisti erityisesti samanlaiset elämänarvot. Lienemme yksiä vanhimpia mach palvelun kautta yhdessä edelleen olevia?
-Matkustamme aina koko perhe 7 viikkoa vuodessa :)
-Puhumme edelleen samaa kieltä ;)
-Perhe on paras! :)
-Voi kun olisi aikaa pitää kissaa :(


  • Oscar Trean, 40 v mies
  • Etsi naista

Osuma tuli

Olin etsinyt itselleni puolisoa vähän kaikkialta. Menin jopa opiskelemaan töiden ohella, jos avoimesta yliopistosta löytyisi joku mukava tyttö. Laitoin myös ilmoituksia deitti.nettiin, mutta ne ei johtaneet mihinkään, samoin kuin vastauksenikaan jätettyihin ilmoituksiin. Muutamia yhteisiä illallisia jne. oli, mutta ei mitään vakavaa.

Päätin vielä kerran yrittää deitti.nettiä ja laitoin aika sarkastisen ilmoituksen. Se oli ollut siellä jo hyvän aikaa, kunnes tuli lopulta vastaus. Vaihdettiin aikamme sähköpostiviestejä, kunnes päätettiin tavata.

Tapasimme kerran, toisen, kolmannen...

Nyt takanamme on 12 yhteistä vuotta. Lapsia on kaksi, omakotitalon pihassa on perunamaa ja kaksi farmariautoa. Koiraa ei ole allergian takia. Sormuksetkin löytyvät sormista.

Ilman deitti.nettiä tätä kaikkea, mitä ympärilläni nyt näen, ei olisi. Elämä on joskus ihmeellistä.


  • Pasi, 45 v mies
  • Etsi miestä

Jutusta se lähti

Koulun lehden toimittajana tein juttua uudesta palvelusta nimeltään deitti.net. Vuosi oli 1997. Pikainen ilmoitus tuotti muutaman vastauksen. Yhden kanssa tuli juuri 15v. naimisissa täyteen. :)


  • itsmewhomadeyousad, 23 v nainen
  • Etsi miestä

Säsydänmä

Laitoin deitti.nettiin ihan kokeilumielessä ilmoituksen tässä muutama vuosi takaperin. Ilmoitus ei ehtinyt kuin olla pari päivää esillä, kunnes sain siltä viestin. Vaihdettiin aika äkkiä sähköpostiosoitteet ja sähköposteissa vaihdettiin numerot.
Saateltiin soittaa joka päivä muutaman tunnin puhelut! Juteltiin ummet ja lammet..
Sitten sovittiin viikon päästä tapaaminen, että mies tulisi hakemaan mut lähikaupan pihasta. Mies myöhästyy, mutta en antanut sen haitata. Ajelimme autolla ympäri kyliä ja kahvittelimme. Mies on heittämässä mua kotiini, ja kysyn että miten on, tykkäsitkö? (Olimme puhuneet että hän jäisi luokseni viikonlopuksi jos tykkää...) johon hän vastaa, että hän voi jäädä.
Siitä se sitten lähti, rakastuin aika nopeasti tuohon mieheen ja hän minuun. Muutettiin yhteen ja puhuttiin kihloista, lapsista, naimisiinmenosta...

Mutta tässä sitä ollaan, omasta halustani, eronneena 3.5 vuoden jälkeen. Nyt ehkä kaduttaa, kun erosin ihanasta miehestä..


  • Toby_, 27 v mies
  • Etsi naista

Liian hyvää ollaksen totta...

Heipä hei!
Tähän pitäisi siis jonkinlainen tarina rakkudesta kertoa? En sitten tiedä mitä tämä oma tarina pitää sisällään? Ehkä vähän ihastumista, rakkautta, turhia toiveita ja pettymyksiä.
Tavattiin siis tämän naisen kanssa täällä netissä ja montaa viestiä ei keretty vaihtaa, kun molemmat halusivat jo nähdä kasvokkain. Molemmilla oli myös se mielipide, että turhan pitkä viestittely netissä on aivan turhaa. Saa vielä aivan väärän kuvan toisesta tyypistä ja saattaa tulla vastaan vaan pettymyksiä, joten ei muuta kuin tulta kohti!(Joillekkin se tuntuu olevan niin tärkeä taas, että täällä pitää se 2kk jutella ennenkuin voi toisen nähdä?? Kyllä sitä kasvotusten tutustuu parhaiten.)
No sitten nähtiin.Oli toukokuu. Peruskahvittelut, jonka yhteydessä itselle iski samantien se fiilis et täähän mimmi on aika jees. Sie tiedät sen fiiliksen kun se iskee ja kunnolla, tulee tosi hyvä fiilis yms yms..
Tätä sitten jatkui koko kesän. Elämä oli mahtavaa, kesä oli ihanaa aikaa. Aika meni kuin siivillä.Käytiin lintsillä, pelattiin mölkkyä, piknikkiä, aurongonottoa, pusuja, hyvää fiilistä ja seksi toimi!..Tunne oli sellainen mitä en vielä en ollut eläessäni kokenut. Tutustuin jopa tämän mimmin äitiin, mikä tuntui isolta jutulta..Myös pari kaveria kerkesi tavata hänet.
Noh kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kesän jälkeen alkoivat koulut ja hänen piti palata takaisin opiskelemaan. Jäljellä ei kyllä enää ollut paljoa. Ammattikorkeakoulu jonka opintoja oli enää jäljellä noin puoli vuotta.. Kylhän sitä luuli että tuon ajan jaksaa odotella.. Ei se niin helppoa ollutkaan. Varsinkaan, kun toinen kylmenee ihan totaalisesti..Koskaan en saannut vastausta kysymykseen, että mikä meidän tilanne nyt on tai mitkä hänen fiilikset ovat minua kohtaan. Itse olin tietysti täysin ihastunut, mutta loppujen lopuksi tunteet sulivat siihen, kun todella harvoin nähtiin ja kun nähtiin, se oli enemmän kaverisuhde kuin mikään sellainen missä olisi ollut tunteita pelissä. Yksipuolista ainoastaan..
Lopulta oli helpompi laittaa juttu poikki, kuin mennä tämän naikkosen ehdotuksen mukaan: ''Nähdään kun nähdään, kun mehän ei missään suhteessa olla, ja jos jommallekummalle tulee jossain vaiheessa joku toinen säätö niin se on sitten siinä''. Reilu sopimus? Minä en siihen lähtenyt. Helpompi näin!


  • truly_deeply, 21 v nainen
  • Etsi miestä

Kaksoisolento

Hiphei city, tässä tulee!:

Kaksi vuotta sitten astelin baariin miesystäväni kanssa. Onnesta sekaisin tai niin ainakin luulin. Humalluttiin, tanssittiin ja loppuillasta jo riideltiin.

Viereisen pöydän herra silmäili toiveikkaasti, kun jutut loppui ja molemmat hukuttautuivat laseihinsa. Hän istahti pöydään samalla estäen näköyhteyden minun ja miesystäväni välillä. Loppuillasta en muista kuin tuon naapuripöydän miehen silmät ja hymyilevän syyn. Sen kasvojen punotuksen, kun miesystäväni ilmoitti olevansa entinen miesystävä.

Mies kertoi nähneensä kaksoisolentoni city.fi:ssä, mutta ei uskaltanut jutella kyseiselle neidolle. Minä vain nauroin kuin pieni aivoton nainen. Juomia kului tuplaten. Tuntui että sydän yrittää rummuttaa rinnasta ulos. Tunsin olevani elossa, vaikken koskaan kuollutkaan.

Poskiin sattui ja silmiä kirveli kun nauraen kävelimme pitkin lumihankia lepäilemään. En vieläkään tiennyt tuon miehen nimeä, mutta huulilta ei päässyt kieltävää vastausta kun yömyssylle pyydettiin.

Upeaa seksiä. Sitä himoa, josta kaikki puhuivat konsanaan. Nyt tiesin mitä se oli.

Seuraavana aamuna näin vieressäni valkoiseen lakanaan käärityn lihaksikkaan miehen ja sen hymyn, joka vieläkin muistui eiliseltä. Olimme molemmat juuri talvilomalla, joten kiirettä ei ollut mihinkään. En edes muista nousseeni sängystä ensimmäiseen viikkoon, saati toiseen.

Puhuttiin taivaat ja maat halki, naurettiin, laulettiinkin lempibiisien tahtiin. Himo otti aina vallan ja lopetti keskustelumme hetkiksi, tunneiksi.

Tätä jatkui parin kuukauden verran, päivittäin. Sekosin jo laskuissa ensimmäisellä viikolla. Sunnuntai vai tiistai? Mitä väliä. Lopulta kaikki loppui, kuihtui pois. Kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Emme eronneet emmekkä koskaan oikeastaan olleet yhdessäkään.

Yritin monta kertaa rakastua ihmisiin ko. tapahtuman jälkeen. Onnistumatta. Ja kun nyt vieläkin ajattelen tuota henkilöä. Niitä viikkoja, joista muistan vain siniset silmät ja blondin tukan... Sitä henkilöä, jonka ihosta tunnen jokaisen sentin. Tiedän mitä äiti tarkoitti, kun lapselleen sanoi:

"Joskus rakastaminen tarkoittaa sitä, että päästää irti."

Päästin irti, mutta tämän tunteen vien kanssani eteenpäin.


  • Rolfameo, 32 v mies
  • Etsi naista

Kiitos Deitti.net

Laitoin imoituksen marraskuussa 2011, tositarkoituksella. Enpä olisi uskonut löytäväni ihanaa naista elämääni, jolla arvot kohdallaan. Molemmat olivat tahollaan kokeneet niin hyviä kuin huonojakin asioita, eikä toki ilman kokemusta olisi osattu arvostaa sitä mitä meillä nyt on. Tiesin löytäneeni jotain mitä olin luullut löytäneeni jo aikaa sitten, kolmessa viikossa asuimme yhdessä. Häitä tanssittiin 29.2.2012. Perheessä nyt kaksi koiraa ja kissa, vaimoni ja minä. Ystävämme ovat nähneet kuulemma heti tilanteen, meillä kesti molemmilla hetki ymmärtää. Rakastan sinua vaimoni ja tiedän, että sinä rakastat minua... Kiitos Deitti.net ja Klikkaa Mua.


  • dee, 28 v nainen
  • Etsi miestä

Just klikatut

Laitoin ilmoituksen Cityn deittiin tammikuussa 2009. Muutaman "ohilyönnin" jälkeen postilaatiikkoon napsahti hyvinkin tavalliselta ja normaalilta kuullostava viesti. Päädyimme lähtemään leffaan katsomaan silloista uutuutta Rööperiä. Siitä asti on yhdessä taivallettu. Kihlat vaihedettiin viime vuonna ja tämän viikon lauantaina menemme naimisiin! Hääautomme takaosaa koristaa juliste jossa lukee: "JUST KLIKATUT www.city.fi".

Kiitos teille ja onnea meille! :)


  • dragonrider, 30 v nainen
  • Etsi miestä

Häät tulossa

Pari vuotta sitten, alettuani käyttää deitti.nettiä poimin sieltä tulevan aviomieheni. Syksyllä on tuleva häämme.


  • EllenBonnie, 21 v nainen
  • Etsi miestä

EllenBonnie

Löysin nykyisen poikaystäväni juuri näiltä sivuilta! Tulimme heti tavattuamme toimeen ja hyvin on tähän asti sujunut... Joskus sitä törmää todellisiin aarteisiin netinkin välityksellä! Kiitos citydeitille! :D
<3


  • _-hanna-_, 23 v nainen
  • Etsi miestä

_-hanna-_

olin laittanu ilmoitukseni, no tulihan sieltä vastauksia. muutaman tapasin, mutta ei niistä tullut mitään. sitten en käyny katsomassa pariin kuukauteen ja jostain tuli tunne että menempäs katsomaan. sinne oli tullu viesti. hän oli kertonu itsestään ja kertoi myös puh.numeronsa ja mese-osoitteensa. sitten lisäsin mese-osoitteen ja alettiin juttelemaan. heti samana iltana tavattiin ja hän on ollut luonani siitä asti. nyt ollaan seurusteltu 1k ja suunnitellaan kihloja :) hän on juuri sellainen mitä hain ja minä hänen :) en olisi ikinä uskonu että voisin löytää elämäni rakkauden deitti-palstalta


  • katjale, 33 v mies
  • Etsi naista

katjale

Minä etsin uutta rattopoikaa loppuvuodesta 2007 ja yhdesssä ilmossa oli niin omituisen näköinen kaveri et oli pakko ottaa selvää.Ilmoitus oli muutoin ihan juuri sopivan oloinen,ihmettelin vain sitä kuvaa.Nähtiin sitten muutaman viestin jälkeen ja se oli menoa samantein.Vielä sitä siis "vanhana" voi onnensa löytää...Nyt odotetaan perheenlisäystä ja vaavi syntyy n.9,5 kk ensi tapaamisen jälkeen...Kihlat on vaihdettu ja on niin ihkuu......Että simmoinen rattopoika tipahti kerralla syliin.Ja ne muut rattoreinot hylkäsin heti.Kunniasanalla.


  • <3, 21 v nainen
  • Etsi miestä

<3

Tämä on niille, jotka eivät usko siihen että netistä voi löytää unelmakumppanin.

Olin itsekin aluksi aika epäileväinen kun laitoin tänne ilmoituksen, mutta kuinkas sitten kävikään... Vastauksia tuli parin viikon sisällä useita kymmeniä, mutta yksi vastaajista erottui selkeästi joukosta. Laiteltiin siinä noin viikon ajan sähköpostia ja ihmeteltiin kuinka samanlaisia ollaan. Sen jälkeen tavattiin. Kohta tulee kymmenes seurustelukuukausi täyteen! Tajuttiin, että me kuulutaan toisillemme. <3

Onnea kaikille :)

Edellinen