RAKKAUDEN SYNTYSANAT
Suurten järvien viileistä syvänteistä sinä kohosit.
Nousit kohti vesiä kirkkaampia.
Veden henget ja mahdit vedit mukaasi.
Hopeakylkisten kalojen mukana matkasit
ja nousit rannoille kaukaisille
Kettu vei sinut juosten metsään,
korpeen tummaan, hämynotkoon salattuun.
Siellä sinä kuuntelit puiden kuiskauksia,
sanoja joita eivät ihmiset tunne.
Siellä juoksit halki mättäiden,
halki soiden kosteiden ja kukkuloiden vihreiden
Sateen tultua sinä suuntasit ilmaan maan ylle.
Käyskentelit sateenkaarisillalla.
Astelit halki pilviniittyjen.
Tuulet sinä otit ystäviksesi.
Taivaan sinestä kudoit sinä siivet itsellesi,
siivet jotka kantoivat sinut korkeuksiin sanoinlausumattomiin.
Auringon polttavaan ahjoon sinä kohosit,
tulen ja kuumuuden syntysijoille,
kestämättömän kirkkauden lähteille.
Siellä sinä karaistuit valkohehkuisissa liekeissä.
Tuhatkertaisen voiman saavutit
ja voittamattoman kestävyyden sait.
Sitten laskeuduit sinä ihmisten keskuuteen,
asetuit kuolevaisten sydämiin
siellä lämmittääksesi,
suuriin tekoihin innoittaaksesi.
Siellä sinä asuit
halki ikuisten aikojen
päivien loppuun saakka.