• Lumetar1
  • 40 vuotta
  • Helsinki
  • Nainen etsii miestä

Mennäänkö kahville?

Meidän yhteinen arki-iltamme voisi olla esimerkiksi tällainen:

Olen päässyt töistä kotiin ennen sinua ja tehnyt meille ruuan valmiiksi. Katoin myös pöydän ja vaihdamme päivän kuulumiset kun syömme päästyäsi töistä. Olemme yhdessä, koska molemmilla on hyvä olla näin ja meidän on helppo jakaa toistemme toiveet, ajatukset ja haaveet, iloineen ja suruineen.

Syötyämme päätämme lähteä kävelylenkille ja illan päätteeksi päätämme katsomme yhdessä elokuvan. Käperryn sohvalle kainaloosi elokuvan ääreen ja lähelläsi minun on hyvä olla.

Talvella käymme mielellämme laskettelemassa joko lähirinteessä tai Lapissa, lenkkeilemme jäällä tai metsässä ja kesällä meidät voi tavata joko kuntosalilla, lenkillä tai järven
rannalla. Harrastamme liikuntaa ennen kaikkea siksi, että siitä tulee hyvä olo myös terveysnäkökohdat huomioiden.

Toivoisin, että musiikki (pop/rock) olisi jollain tavalla osana elämääsi, vähintäänkin radion ja/tai levyjen kuuntelun tasolla. Omia suosikkikanaviani ovat Radio Aalto ja Metro FM. Olen käynyt laulutunneilla nyt kolmisen vuotta ja laulamisesta on tullut minulle rakas harrastus. Pidän myös liikunnasta sopivissa määrin. Käyn mielelläni rock-konserteissa silloin kun sellainen sattuu kohdalle, kuitenkin vain muutamia kertoja vuodessa. Diskoista tai yökerhoista et minua löydä, saatan joskus juoda saunan jälkeen siiderin tai lonkeron. En polta, toivottavasti et sinäkään.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Olet iältäsi 34-40 -vuotias, luonteenpiirteitäsi ovat rehellisyys ja avoimuus ja osaat ottaa toiset ihmiset huomioon. Olet myös huumorintajuinen, keskustelutaitoinen, eläinrakaskin ja osaat puhua myös tunteistasi. Rakenteeltasi olet normaalivartaloinen.
Seikkailijat/Varatut, älkää vaivautuko.

Täällä sinulle huhuilee 40-vuotias sitä ”klassista naapurintyttöä” muistuttava, jalat maassa seisova neitonen, joka pitää ainakin mustasta kahvista, aurinkoisista kesäaamuista, raikkaasta pakkasilmasta ja seurastasi... Minusta saa helposti ujon ja hiljaisen ensivaikutelman (ja
myönnän sen pitävän paikkansakin), mutta jos kemiamme kohtaavat, saatat yllättyä...

Kun olet jaksanut lukea jo tänne asti ja ehkä tunnistanut ylläolevasta tekstistä itsesi, meillä saattaisi olla jotain yhteistä. Kirjoitellaanko ja katsotaan mihin se johtaa?

Ikä
40 v
Sukupuoli
Nainen
Etsin
Miestä
Kaupunki
Helsinki
Millä mielellä
Parisuhteeseen
Asun
Yksin
Suuntautuminen
Hetero
Varaustilanne
Vapaa
Lapset
Haluan lapsia tulevaisuudessa