Himos Juhannus 2016
Himos Juhannuksen 18-vuotissynttäreitä juhlimassa Robin, Mohombi (SWE), SAARA sekä tv-tähti Sauli Koskinen ja suosikkijuontaja Tinni Wikström
Keskikesän kovimmat kinkerit vietetään jälleen Himoksella. Musiikillisesta kliimaksista vastaavat muun muassa Roope Salminen & koirat, SANNI, Anna Abreu ja Robin, joka ottaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa haltuun K-18-festarit. Juhannustansseista Himoksella vastaavat myös Jari Sillanpää, Chisu, Elastinen, Teflon Brothers ja Vesala.
Jo aiemmin julki tulleet esiintyjät Cheek, Antti Tuisku, JVG, Darude, Staysman & Lazz (SWE) ja Vigiland (SWE) saavat rinnalleen videoblogeillaan kansainväliselle uralle ponnistaneen SAARAn, ruotsalaispoppari Mohombin (SWE), ysäri-DJ Matti Airaksisen, areenatason pop-leidin Kaija Koon, räppäri Nikke Ankaran. Omaa elokuvaa parhaillaan kuvaava Apulanta, rap-musiikkia, bluesia, funkia ja jazzia yhdistelevä Atomirotta ja kotimaisen rockin ikoni Popeda lukeutuvat niin ikään festivaalin tuoreimpien julkistusten tähtilistaan.
Himoksen hurmoksen takaavat UMK:ssa sekoillut Pää-Äijät -yhtye, punk-rock -karpaasi Klamydia ja ysäridisco-duracell Movetron. Ensi kertaa keskikesän juhlissa lavalle nousevat myös Finnhittien Kuninkaat: Danny, Frederik ja Tapani Kansa!
Tapahtuman juontajina ja esibailaajina toimivat tosi-tv-tähti ja viihdereportteri Sauli Koskinen sekä Loop-radiokanavan suosikkijuontaja Tinni Wickström. Heidän kuulumisiaan ja festareille valmistautumista voi seurata tapahtuman somessa jo keväällä. Lisäksi he testaavat paikan päällä festarin oheispalvelut ja tiedottavat niistä reaaliajassa. Kannattaa siis seurata somea #himosjuhannus @himosjuhannus
Alusta saakka Himos Juhannusta tuottanut festaripromoottori Timo Isomäki vaalii esikoistaan edelleen: ”Himoksen Juhannus täytyy tietysti nähdä, se on se esikoinen jota pitää vaalia. Siitä se lähtee kesä rullaamaan!” Event.-lehden haastattelussa Isomäki kertoo 30-vuotisesta urastaan festareiden tuottajana ja siitä, millaisena hän näkee suomalaisen festarikentän tulevaisuuden. Lue koko juttu tästä.
Megaluokan ohjelman viimeistelee alueen kehutut palvelut sekä viihtyvyys. Katetusta Terassiravintola Riemusta on esteetön näkyvyys festarilavalle. Lisäksi hulppea kompleksi pitää sisällään 100 sisävessaa sekä yli 2000 asiakaspaikan ravintola- ja VIP-palvelut.
Suomen suurimmat juhannusbileet vietetään myös Himoksen leirintäalueella, jossa on luvassa ennennäkemättömän paljon oheisohjelmaa. Yöttömän yön juhlassa bailataan kellon ympäri!
ARTISTIT:
Cheek, Mohombi (SWE), Tuisku, Vigiland (SWE), JVG, Anna Abreu, Matti Airaksinen, Nikke Ankara, Apulanta, Atomirotta, Chisu, Darude, Elastinen, SAARA, Finnhittien Kuninkaat: Danny, Frederik, Tapani Kansa Kaija Koo, Klamydia, Movetron, Popeda, Pää-Äijät, Robin, Roope Salminen & koirat, SANNI, Jari Sillanpää, Staysman & Lazz (SWE), Teflon Brothers, Vesala
- Viralliset sivut
- www.himosjuhannus.fi/
- Sijainti
- Himos, Länsi-Himoksentie 4, Jämsä
- Hintatiedot
- 65,00 € – 190,00 €