sa_kri

Eräänä sateisena kesäkuun alun iltana kirjoitin hakukritterit deitti- palveluun. Eteeni tuli usean sivun lista hakuuni sopivista miehistä. Selailin ilmoituksia varsin nopsaa tahtia, kunnes yksi ilmoitus pysäytii mminut ilman kummempaa syytä. Muistaakseni ilmoituksen otsikko oli "Se Oikea". Kurkistin ilmoitukseen syvemmin ja päätin oitis vastata, ilmoituksen tunnelma kolahti minuun täysin. Jossain vaiheessa ryhdyin epäilemaaän, en varmaankan ollut ainoa, kuka oli kiinittänyt ilmoitukseen huomionsa. Laitoin kuitenkin vastaukseni liikkeelle ja seuraavana päivänä olin saanut vastauksen.

Viestittelimme päivittäin, kunnes päätimme tavata ja katsoa voiko tuollainen samankaltaisuus sekä täydellisyyden tuntu olla totta. Viestien perusteella mieleeni oli piirtynyt kuva juuri sellaisesta miehestä josta olin haaveillut. Suhtauduin tunteeseeni hieman epäillen, tällainen ei voi olla tuuriani... .

Noin viikko ensimmäisen viestin jälkeen päätimme tavata. Saavuin junalla Helsinkiin ja mitä lähemmäksi kohtauspaikkaamme saavuin, sitä enemmän masussani alkoi kutiamaan. Se tunne oli mieletön, mutta ei voita mitenkään sitä tunnetta kun näin ihmisen viestien takaa. Hän vastasi täysin unelmieni miestä, ja ihana ilta vahvisti tunnettani edelleen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tuo iltana oli täydellistäkin täydellisempi, ihana kesäilta. Erotin vain meidät kaksi Helsingin ihmisvilinästä. Koko ilta oli vain meidän, ja nautin siitä kaikilla aisteillani. Kun astuin takaisin junaan, soitin heti parhaalle ystävälleni ja kerroin koko illan tapahtumat. En voinut sanoa muuta kuin "Nyt se kolahti".

Niin se todellakin teki. Löysimme toisistamme Ne Oikeat, olo on vielälin hieman epätodellinen, mutta onnellinen. Tästä alkaa meidän yhteinen loppuelämä, ainakin toivon koko sydämestäni niin.

  • Kirjoittanut sa_kri, 23 v nainen etsi miestä

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: