MiaS

Olin eräänää tiistaina ensimmäistä kertaa Deittinetistä ja luin tositarkoituksella palstalta yhden viesti - tuli vaan pakonomainen tunne että tähän on vastattava.

Vastasin ja sain pian vastauksen takaisin. Siitä alkoi värikäs ja intensiivinen meilailu. Tuntui tosi hyvältä.

Keskiviikkona hän soitti mulle eikä jutuille tuntunut tulevan loppua vaan sitä vaan riitti.

Perjantaina tavattiin. Hän tuli hakemaan minua kotoa, mikä tuntui hienolta. Jännitti kyllä kauheesti kun ei oltu kuvia vaihdettu.

Ilta meni hienosti ja homma tuntui toimivan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Seuraavalla viikolla hän muutti luokseni ja parin viikon päästä muutettiin juuri ennen hänen tapaamistani ostamaani uuteen kotiin, yhdessä, uusien yhteisten huonekalujen kanssa.

Parin kuukauden päästä jonotettiin yöllä Bulevardilla kirkkoaikaa ja varattiin juhlapaikkaa seuraavalle kesälle.

Siitä on nyt viisi vuotta ja meillä on ihana koti ja kaksi suloista lasta. Ja meillä menee edelleenkin todella hyvin. Ei ole kertaakaan tarvinnut kyseenalaistaa suhdetta. On ihanaa kun on löytänyt sen oikean.

  • Kirjoittanut MiaS, 30 v nainen etsi miestä

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: