Lintunen

Deitti.net - epätoivoisten treffimesta, ajattelin. Kävin katsomassa ja totesin että yhdenkän kanssa ei olisi mitään puhuttavaa. Liian vakavaa, liian etsimällä etsimistä. Laitoin itse ilmoituksen, johon kirjoitin "minusta" kertovan runon siinä toivossa, että saisin jotain tavanomaista persoonallisempaa takaisin. Kaltaistaniko runosielua etsin? Ehei, elämäni ensimmäinen runo se oli. En suoraan sanottuna tiennyt mitä olisi odotettavissa tai mitä edes etsin. Vastauksia tuli 56. Aivan..!? Aika moni kirjoitti runon takaisin, mutta niistä puuttui jotain.. Moni kehui ja koitti imarella minua kirjoitukseni perusteella - sekin liian tavanomaista. Yhdessä oli kysymys koskien runoani; "jos kerta olet lintu, niin mikä lintu olet ja miksi?" Siitä se alkoi. Vastasin ja esitin hänelle kysymyksen; jos olisit maa, mikä olisit ja miksi?" Yhteydenpito vain jatkui ja jatkui. Pelkkiä kysymyksiä. Olin lumoissani, rivien välistä oli luettavissa niin paljon toisen ajatuksista, elämästä, arvoista.. Jossain vaiheissa kysymykset muuttuivat ´suoremmiksi` - tyyliin; "jos olisit ammatti, mikä ammatti olisit ja miksi?", "jos olisit talo, millaiselta se näyttäisi?", jos olisit joki, mistä mihin virtailisit?" Muutaman päivän välein. Yksi viesti, vuorotellen. Joka kerta vain yksi kysymys. Eikä linjasta poikettu, tunnelma oli liian uskomaton rikottavaksi. Olin koukussa. Ajattelin häntä jatkuvasti, mutta aloin kaivata jotain muutakin. Halusin tavata hänet. Pelkäsin kuitenkin ehdottaa, pelkäsin myös ajatusta koko tapaamisesta. Oli niin paljon asioita mitä en hänestä tiennyt, ainakaan varmasti. Kaikkihan oli enemmän tai vähemmän omaa päättelyäni. Sitten kirjoitin. "jos haluaisit tavata, missä tapaisit ja miksi?" Minua jännitti. Kävin koneella varmaan parikymmentä kertaa. Viestiä ei tullut takaisin. Ensimmäistä kertaa melkein viikkoon viestiä ei tullut. Olin niin harmissani, että päätin unohtaa koko typerän touhun. Epätietoisuus vaivasi minua kuitenkin niin paljon, että en saanut edes nukutuksi. Minua suututti, miten olinkaan päästänyt itseni tällaiseen tilanteeseen. Tasan viikko kului, kunnes sain viestin; "Siitä on kovin kauan kun viimeksi olen kevään kynnyksellä palannut muuttolintujen tavoin kylmään pohjolaan. Olen viimeisen viikon yrittänyt jälleen harkita lentämistä, mutta pelkään tippuvani korkealta - Ehkä lentoyhtiö olisi sittenkin parempi vaihtoehto. Jos siis haluaisit tavata, milloin ja miksi?" Voi luoja, ajattelin. Olin niin onnellinen, kuin rakastunut höpsö tyttö. Toisaalta olin aivan kauhuissani, miltei paniikissa. Mitä nyt? Mietin päivät ja yöt. Osa kavereistani piti minua umpihulluna, toiset kuuntelivat ja yrittivät auttaa. Milloin haluaisin tavata? Missä? Mistä se oikein oli edes tulossa?? Viikko kului ja halusin vastata jotain. Istuin koneella, mutta en keksinyt mitään järkevää vastausta. Oliko tässä järkeä muutenkaan. Ei varmaankaan, joten kirjoitin viestiin "Helsinki-Vantaan lentoasema" ja perään, että "nähdään viikon päästä". Viikko kului aika mietteliäin, mutta rauhallisin mielin. En ollut lainkaan varma oliko hän edes tulossa, mutta jotenkin uskalsin aavistaa niin. En kuitenkaan tiennyt mistä hän oli tulossa tai mihin aikaan. Tai oliko hän sittenkään edes tulossa. Perjantai-iltna tuli viesti, jossa luki ainoastaan "16.00" Tästä ei ollut enää peruuttamista. Enkä edes halunnut peruuttaa. Olin kentällä jo kahdelta. Halusin olla ajoissa ja koittaa hieman rauhoittua. Turha toivo - mitä lähemmäs neljää kello tuli sitä hermostuneemmaksi tulin. Siinä neljän aikoihin koneita tuli useammastakin suunnasta enkä oikein tiennyt mihin olisin mennyt odottamaan. Tuijotin ihmisiä ja ihmiset tuijottivat minua. En olisi enää edes erottanut jos joku heistä olisi ollut hän, sillä jokainen vastaantulija tuijotti minua. Sieltä se sitten tuli. Tiesin heti, että se oli hän. Se jännittynyt ilme, katsellen ympärilleen kuin etsien jotain, mutta ei tiennyt selvästi itsekkään mitä. Yhtä peloissaan kuin minäkin, toisaalta niin täynnä elämää. Tuijotin häntä hetken ja käännyin sitten pois päin. Oli pakko. Hengitin syvään. Minua jännitti. Miltä hän näyttikään, ehdin jo unohtaa. Kännyin uudestaan ympäri. Etsin häntä katseellani kuin hätääntynyt lapsi kadottaessaan äitinsä ostoskeskuksessa. Pyörin ympyrää ja kentän hälinä vain kaikui korvissani. En koskaan unohda sitä hetkeä, kuin joku sitten tuli takaani ja otti minut syliin hellästi kuiskaten, että "tämä pieni lintunen näyttäisi kaipaavan hieman siipien suojaa".... Siitä on nyt aika tarkalleen vuosi, ja minun pienestä linnunpesästä on tullut meidän yhteinen pesä...Pari kuukautta sitten sain yllättäen sähköpostia samalta nimimerkiltä kuin vuosi sitten ja siinä luki; "tiesitkö, että joutsenet elävät saman kumppanin kanssa koko elämänsä? Jos olisin lintu, haluaisin olla joutsen. Jos et olisi varpunen, mikä lintu haluaisit olla?" Häitä vietetään tänä kesänä. Kiitos kohtalolle. Kiitos deitti.netille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
  • Lintunen, 24 v nainen
  • Etsi miestä
Mitä mieltä kaverisi on? Jaa ja kysy!