Jusu

Viime kesänä alkoi tuntua siltä, että jotain pitäisi elämässä tapahtua. Pitäisi siis löytää joku mukava kaveri elämään. Syyskuussa 2002 sitten ryhdyin tuumasta toimeen ja laitoin kuvallisen ilmoituksen deitti.Nettiin. Ilmoituksessa etsin urheilullista ei kapakoissa viihtyvää kaveria. Vastauksia ilmoitukseeni tuli aika paljon mutta niistä valitsin vain yhden johon otin yhteyttä. Ekat "live" treffit olivat lokakuun 3. Hotelli marskin kahvilassa. Kun saavuin paikalle niin nettituttavani jo siellä odotti. Se oli sananmukaisesti iso pamaus, siis kaveri oli minusta mielettömän komea:) siinä sitten alkuilta jutusteltiin ja jossain vaiheessa vaihdettiin paikkaa ja juttua riitti... Kun sitten illalla menin yksin kotiin, niin mietin tätä kaveria ja tapaamista. Totisesti halusin tavata uudelleen. Päätin siis soittaa seuraavana päivän, mutta hän oli nopeampi... Niin siinä sitten tapailtiin ja tutustuttiin ja ekan kerran sänkyyn mentiin "vasta" kahden viikon tapailun jälkeen, eikä seksikään ollut pettymys. Wow!!!! Vietimme aina vaan enemmän ja enemmän aikaa yhdessä ja joulukuun alussa tapasin pikaisesti kaverini vanhemmat. Sitten jouluaatoksi tuli kutsu kaverini vanhempien luo. Seurustelua on takana jo melkein 8 kuukautta eikä loppua näy:) se oli molemminpuolista ihastusta ensi tapaamisesta lähtien ja tällä hetkellä voin sanoa, että rakastan kaveriani koko sydämestäni ja kaverini rakastaa minua. Näiden kahdeksan kuukauden aikana olemme huomanneet, että meillä on erittäin paljon yhteisiä asioita joita voimme jakaa jokapäiväisessä elämässämme. Viihdymme myös erittäin hyvin yhdessä ja samanlainen huumorintaju on auttanut paljon. Riitoja on tietysti ollut mutta niistä ollaan selvitty puhumalla ja näin on taas arki jatkunut. En olisi kyllä voinut uskoa, että ilmoitukseni johti tähän. Onneksi sen ilmoituksen laitoin ja hän siihen vastasi. Tässä tämä minun nettirakkaustarinani lyhykäisyydessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
  • Kirjoittanut Jusu, 37 v mies etsi miestä

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: