Beibi

Laitoin syksyllä 2000 ilmoituksen deitti-nettiin. Lupasin vastata viidelle ensimmäiselle, ja vastasinkin. Mahdottoman fiksuja miehiä, muuten! Mainostoimiston AD, myynti-insinööri, sosiologi, valtiotieteen aikuisopiskelija ja henkilöstökonsultti.

Tapailin heitä yksitellen, meilejä tippui laatikkooni tasaiseen tahtiin lisääkin ja sitten sain yhden kivan meilin mieheltä, joka kirjoitti loppuun mm. näin: "Täydellinen en ole, mutta näin hyvää on kyllä harvoin tarjolla, joten jos yhtään värähti, tsekkaa loputkin!"

Vastasin, mutta tapasin hänet vasta sitten, kun olin käynyt nuo muut läpi järjestelmällisesti. Marraskuuta jo oli. Nämä muutkin miehet olivat ihan kivoja, mutta jotenkin ei kaikki sattunut kohdalleen, joko minun tai heidän mielestään. Yllätyin mm. siitä, että muutamat ottivat yhteyttä tapaamisen jälkeen ja juttelivat kohteliaasti niitä näitä, kunnes sitten sanoivat rehellisesti, ettei nyt kolahtanut. Ekan kerran menin ihan mykäksi kunnioituksesta - että onko näin fiksuja miehiä olemassakaan.

Otin itse opiksi, ja toimin samoin, jos en ollut kiinnostunut. Jäi hyvä mieli kaikista tapaamistani miehistä, ja jokainen kerta vahvisti uskoani siihen, että maailmassa on vielä hyviä, vapaita miehiä.

No sitten siis tapasin tämän ´joka kannattaa tsekata´. Ennen tapaamista puhuimme puhelimessa puolitoista tuntia, ekat treffit kestivät kuusi tuntia, tokat treffit yön yli, kolmannet oli ihanat ja neljännet ihan kivat.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sitten tuli kolmen kuukauden tauko, pienestä kommunikaatiohäiriöstä johtunut - mies luuli, etten ollut hänestä yhtä kiinnostunut kuin hän minusta. (Miehet!!!) Mutta kun mies kolmen kuukauden jälkeen otti uudestaan yhteyttä ja tapasimme uudestaan, muutimme käytännössä yhteen saman tien.

Kevät kului rakastuneen idiootin hymyä hymyillen, onnen tyttö! Syksyllä 2001 menimme kihloihin, syksyllä 2002 menimme naimisiin. Ja edelleen, joka ikinen päivä, ihmettelen, miten minua onkaan onnistanut. Ihana, ihana mies - kiltti, hellä, kultainen, tykkää rakastella minun kanssani, sopivan tulinen ja omapäinen, ei mikään nyhverö, vaikka hoitaa kotityöt (paitsi ruoanlaiton) ja söpökin hän on, mokoma. Minun oma kultani, jonka Deitti.netin avulla löysin!

  • Kirjoittanut Beibi, 36 v nainen etsi miestä

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: