daeddroth, 43v

Viime aikoina on kokoajan läheisyyden kaipuu mielessä pyörinyt. Liekö sitten vuodenajalla vaikutusta tähän. Ajattelin kokeilla, josko tätä kautta sattuisi löytymään ihana ja ymmärtävä, huumorintajuinen nainen, jonka kanssa voisi helliä hetkiä harrastaa turvallisesti, sitä läheisyyttä myöskään unohtamatta.

Kerrottakoon nyt tähän väliin että minulla on hieman heikko erektio. Ollut aina. Lopulta sain aikaiseksi tutkituttaa asian ja ilmeisesti laskimopuolen vika peniksessä, eli paine pääsee joskus tippumaan. No, lääkkeitä on nykyään onneksi, jotka jonkinverran auttavat.

Tuosta syystä olen oikeastaan aina ollut varsin arka seksin suhteen ja eipä seksikokemuksia kovin montaa olekaan. Olinkin keskivertoa vanhempi, kun ensimmäistä kertaa virallisesti pääsin ns. "seksiä harrastamaan".

Olen erittäin avoin kyllä muutoin seksin suhteen ja todella kokeilunhaluinen. Ehkäpä siksi olen hyvin avoin, koska ei aina tuo erektio ole niin vahva, joten joutuu sitten joskus turvautumaan muihn konsteihin. Ja eihän sen seksin pelkkää jyystämistä pidä ollakaan.

Olen muutoin varsin tavallinen tyyppi. En polta, eikä nykyään alkoholiakaan innosta kovinkaan usein ryypiskellä. Elelen täällä turun suunnalla pienessä kämpässä, eikä lemmikkejä / lapsia ole vielä ainakaan näkynyt. Pidän kyllä koirista ja omakin on ollut haaveissa pitkään.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Saunomisestakin pidän, perinteiseen suomalaiseen tyyliin, mutta valitettavasti varsin harvoin pääsee kunnolla löylyihin. Joskus on joku jopa komeaksikin kommentoinut, mutta siihen en osaa oikein itse ottaa kantaa. Riippuu siitä, kuka katsoo.

Muutin vastikään tänne turun suunnalle, joten uudet tuttavuudet kelpaisivat.

Olisi kiva saada viestejä naisilta, minkälaisia ajatuksia tämä ilmoitus herätti, jos nyt ei vaikka kiinnostaisikaan tavata. Voisi ainakin kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia.

Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä, kun itse olen vähän huono ottamaan ensikontaktia. Eihän siinä mitään menetäkään ja voi vaikka mukava tuttavuus löytyä, jos tuuri käy.

Sukupuoli
Mies
Ikä
43 v
Etsin
Naista
Asuinpaikka
Turku
Millä mielellä
Seikkailuun
Suuntautuminen
Hetero
Varaustilanne
Vapaa
Lapset
En osaa sanoa, haluanko lapsia

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa profiili ja kysy: