eveli2na, 34v

Meil on telepaattinen yhteys eli whatsapp

Olen positiivinen innostuja, rakastan monia pieniä asioita elämässä, enkä tarvitse kuuta taivaalta ollakseni tyytyväinen. Siihen riittää esimerkiksi kävely metsässä, kukkakimppu, tai saaristolaisleipä graavilohella. Teen asiakaspalvelutyötä, asun ihanassa asunnossa kahde pienen koirani ja parhaan ystäväni kanssa, ulkoilen, fiilistelen musiikkia, leffoja ja sarjoja, piirrän joskus, laitan ruokaa yksin ja ystävien kanssa sekä parannan maailmaa tuhansilla loistavilla ideoilla. Olen kotoisin metsästä ja jonnekin metsempään veri vetää joskus takaisin, vaikka suht rauhallisella paikalla asun nytkin. Kaupungin syke, ihmisvilinä ja betoniviidakot eivät ole minua varten vaikka siellä on joskus mukavaa vierailla. Parvekkeellani kasvaa tomaatteja ja pöydälläni on lupiinikimppu.

Positiivisuus, hymyilevä, aito ja vilpitön luonne, eläinrakkaus sekä avoimuus ovat ehkä ne tärkeimmät ominaisuudet. En arvosta huumeita, enkä liiemmälti persuja eikä hyvin bodattu kroppa sytytä yhtään. Pieniä ulkonäöllisiä lempparijuttuja on semmoset hiukset jotka yltää ponnarille, siniset silmät, kaunis nenä, persoonalliset tatuoinnit sekä pituus! Olen aina tykännyt kirahveista joten uskon että siksi myös pitkät miehet viehättää. Suuri plussa on myös laaja musiikkimaku ja rakkaus lyriikkaan.

@eveli2na

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Sukupuoli
Nainen
Ikä
34 v
Etsin
Miestä
Asuinpaikka
Kauniainen
Millä mielellä
Parisuhteeseen
Asun
Kaverini kanssa
Suuntautuminen
Hetero
Varaustilanne
Vapaa
Lapset
Haluan lapsia tulevaisuudessa

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa profiili ja kysy: