Amaranth83, 41v

Tosi mielellä, vesi kielellä

Hei ! Olen 31 vuotias stadilaismimmi joka on jo juoksunsa juossut ja kaipailee nyt luotettavaa, jo hieman rauhoittunuttta miestä rinnalleen.Baarissa juoksemiset ovat jo jääneet vähemmälle eikä se muutenkaan tunnu oikealta paikalta löytää sitä ehkä oikeaa joten jos vaikka sitten tätä kautta ?

Vaikka jo hieman rahoittunutta miestä etsinkin sinun ei silti tarvitse olla mikään tossukka ja himahiiri. Lähinnä kai tarkoitan sitä että olet jo kypsä mahdollisesti pidempäänkin yhteiseen tulevaisuuteen jos asiat johtavat siihen. Vaikka itse kotona viihdynkin ja työpäivän jälkeen paras asia on rentoutua osaan tehdä sen myös yksin. Tarvitsenkin myös omaa aikaa ja jos toisella enemmän menojalka vipattaa se ei mua haittaa kunhan luottamus on kunnossa.

Luottamus, se on asia jota vaadin ja arvostan ylikaiken. Silloin elämää voi elää niin yhdessä kuin erikseenkin.

Rakastan mm matkustelua, hyvää ruokaa, ulkona syömistä, hetkiä viinilasillisen äärellä, koti-iltoja, hyviä keskusteluja ja sekä haahuilua kaupungilla, kirppiksillä, kauppahalleissa. Terveelliset elämäntavat, tupakointia lukuunottamatta ovat lähellä sydäntä. Liikuntaa, terveellistä ruokaa tasapainossa herkuttelun kanssa jne.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tällä hetkellä etsin ystäviä sekä treffiseuraa mutta en myöskään pistä jarruja päälle jos se mahdollinen elämänkumppani tulee vastaan.

Jos kuulostaa hyvältä, ota yhteyttä. Odotan innolla !

Sukupuoli
Nainen
Ikä
41 v
Etsin
Miestä
Asuinpaikka
Helsinki
Millä mielellä
Parisuhteeseen
Asun
Yksin
Suuntautuminen
Hetero
Varaustilanne
Vapaa
Lapset
En osaa sanoa, haluanko lapsia

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa profiili ja kysy: